Pennun hankinta

07062010434

 

Pennun varaaminen

Tällä rodulla on aktiivisia kasvattajia.  Nyt ehkä pennun ostajalla on sitten hieman mahdollisuutta valikoida koiran väriä ja tulevaa kokoluokkaa enemmän. Joten noista asioista kannattaa hieman kysellä kasvattajalta ennakkoon. Koirankasvattajat yleensä kyselevät taas millaiseen kotiin pentu on menossa, koska haluavat varmistua ja valikoida sen pennun joka olisi luonteeltaan sopiva juuri tähän kotiin. Aina pitää tietysti kertoa pentutoiveet kasvattajalle uros/narttupentu ym. Monesti oma kasvattaja onkin se henkilö, jolta saat tukea ja tietoa, kun omat tiedot ja taidot loppuvat kesken.

Pentu

Kun olet siinä pisteessä, että pentue on syntynyt ja olet varannut niistä yhden, niin joudut odottelemaan minkä pentusen olet saamassa. Väritys ja sukupuoli ovat jo tiedossa, mutta luonteenarviointi kestää useamman viikon, sillä ensimmäiset kaksi viikkoa pennut nukkuvat ja syövät. Neljännestä viikosta alkaen pennut alkavat näyttää luonteenpiirteitään, joten kasvattaja voi vähitellen jo arvioida mikä olisi sopiva pentu juuri teille. Ensimmäistä kertaa pentuja käydään katsomassa neljän/viiden viikon ikäisinä, joten siinä vaiheessa tiedät oman koiranpentusi.

10062010462

Luovutus

Luovutusikäisenä pennut ovat yleensä noin 7-8 viikkoisia. Kun olet vihdoin hakemassa pentuasi kotiin, niin muista, että pentu voi ikävöidä sisaruksiaan ja kasvattaansa vinkumalla. Sitä samaa pentu voi tehdä ensimmäisen viikon aikana jäädessään yksin. Parasta olisikin totutella pentu vähitellen yksin oloon, hetki kerrallaan ja pidentää aikaa vähitellen. Muista, että voit joutua rajaamaan koiranpennulle turvallisen sopivan kokoisen tilan, sillä pennut järsivät kaikkea ja voivat vaarantaa itsensä johtojen kanssa. Pieni tila antaa myös turvallisuutta pennulle, jolle kaikki on uutta. Toki pennun tilaa pitää lisätä sen kasvaessa.

Näillä koirillahan on mahtava puruvoima ja tosi terävät maitohampaat. Pennulle on heti alusta alkaen opetettava, ettei käsiä pureskella. Joillakin pennuilla pureskelu onkin hyvin voimakas vietti ja siihen on puututtava heti ja ohjattava tuo pureminen sopiviin kohteisiin. Näille nahkakoiran pentusille tuleekin tarjota pureskeluun sopivia puruluita ja turvallisia leluja. Sillä terävähampainen pieni terrieri voi ollakin pieni peto, jos et ohjaa sitä heti alusta alkaen.

_________________________________________________________________________________________________

Näitä koiranruokia käytän pentueillani ja aikuisilla koirillani:

https://www.mustijamirri.fi/brit-premium-lamb-rice-c75782

http://www.hauhau.fi/tuotteet/koiran-ruoat/category/taysravinnot/

https://www.mustijamirri.fi/brit-care-adult-small-breed-lamb-rice-c147987

https://www.hankkija.fi/Hevoset_ja_lemmikit/koirat/koiranruoka/koiranruoka-dagsmark-hame-10-kg/

Nämä uudet kestoluut:

https://www.mustijamirri.fi/nylabone-extreme-chew-c176593

http://www.zooplus.fi/shop/koirat/lelut/herkkulelut/purulelut/424482

ovat olleet minun koirien suosikkeja. Kestävät todella pitkään.

Hyvä lisäravintoöljy on tuo lampaanrasva. Olen käyttänyt omilla koirilla tuotetta useita kuukausia ja totean rasvanlisän hyväksi iholle ja anturoille. Toinen hyvä tuote on nutrolin skin&coat Suosittelen syksy ja talviaikaan kuurina. 

http://www.dog-cat.fi/fi/tuotteet/ruuat-ja-herkut1/taeydennysrehut/lampaan-rasva/

Mitä ruokaa sitten ikinä syötätkään pennullesi/koirallesi, katso ruuan tuoteseloste mitä se sisältää ja minkä verran ja muista että ruuan täytyy olla lihapitoista eikä vain koostu eri jauhomössöistä.

_________________________________________________________________________________________

 Sisäsiisteyskasvatus 

Heti alusta alkaen täytyy antaa pennulle mahdollisuus pissata paperille sisätiloissa, kun sitä ei aina hädän tullessa pysty viedä ulos. Pikkupennut pissaavat yleensä syönnin, juonnin, leikin ja heräämisen jälkeen. Kun pentu alkaa nuuskia maata ja kiertää kehää, niin silloin on jo kiire jos aikoo ehtiä ulos asti. Yleensä pentu ei pissaa sylissä, joten voit nostaa koiran syliin ja viedä pennun ulos ja kehua hurjasti, kun hätä on suoritettu.

Sosiaalistaminen

Ensimmäiset uudet asiat pentu kokee kasvattajan kotona, mutta se on vain pieni alue mitä muuta aika tuo tullessaan. Joten teidän pitää jatkaa siitä mihin kasvattaja jäi, että pennusta kasvaisi sosiaalinen ja tasapainoinen koira. Koiranpentu kainalossa kannattaa sylityttää pentua muiden ihmisten sylkyssä uusissa mukavissa paikoissa tietenkin, jotta pentu oppisi luottamaan ihmisiin.

Tämä vaihe voi alkaa jo alusta asti, kun haet pennun kasvattajalta. Elikkä älä kasvata pentuasi ”pullossa”, vaan ota se mukaan erilaisiin paikkoihin, jotta pentu oppii vähitellen maailman olevan laaja ja ihmisetkin ovat erillaisia. Vaikka ensimmäinen rokotus onkin tuolla 12 viikon ikäisenä, niin anna pennun myöskin tavata pikkupentuja sietäviä aikuisia koiria. Rokottamattoman pennun vaarana onkin koirien pissa- ja ulostuspaikat, joten ohita ne normaalisti äläkä anna pentusen liikaa nuuskutella. Toisaalta nykyään noita vaarallisia tarttuvia tauteja onkin vain vähän koirien keskuudessa, sillä koirat rokotetaan säännöllisin väliajoin. Mutta varovaisuus kannattaa.

Sosiaalistamista pitää ylläpitää koko nuoruusajan, mitä enemmän on kokemuksia erilaisista paikoista ja ihmisistä sen mukavempi koiran kanssa on puuhastella. Anna koirallesi mahdollisuudet hyvään sosiaaliseen elämään.

 

Vaatteet, pukeminen

Totuta pentusi alusta alkaen pukemiseen, sillä koiranpennun pitää oppia tämäkin taito. Kesä ja kevät pennut pääsevät ohuemmalla vaatetuksella totuttelemaan tähän uuteen asiaan. Aluksi voi kirpputorilta ostaa pikkuvauvan vaatteita ja  muokata niistä sopivia. Koiranpennut kasvavat nopeasti ja niiden vaatteet jäävät pieneksi parin kolmen viikon jälkeen. Eläinkaupat myyvät mitä upeampia asuja koirille, mutta kannatta ostaa käytännöllinen ja hyvä puku joka suojaa, silloin kun sitä tarvitaan. Fleecee asut ovat omasta mielestäni hyviä. Ne sopivat monenlaiseen säähän ja ovat pehmeitä koiran ihoa vasten. Manttelit ovat myös näppäriä, silloin kun tarvitaan suojaa vain selän ja rinnan kohdalla. Trikootyyppiset asut suojaavat hyvin hyttysiä ja auringonpaistetta vastaan ja ovat hyviä asuja, kun ihoa pitää suojata. Kesäpentujen ensiasuiksi suosittelenkin niitä. Pentua ei kannata liikaa pukea, koska niiden pitäisi hieman karaistua ennenkuin syksyn kylmät säät saapuvat.

Jimi ja Dodo elokussa 2012

Jimi ja Dodo elokuussa 2012

  Ja muista monet tärkeät asiat koiranpentua hankkiessasi:

– koirat voivat elää reilusti yli kymmenen vuotiaaksi

– koirasi on riippuvainen juuri sinusta kaikkina päivinä

– sinulla tulee olla aikaa paneutua pentusi hoitamiseen, kouluttamiseen jotta pennusta kasvaisi hyvä ja tasapainoinen aikuinen koira

– koirat ovat omia ihania persoonia, vaikka olisivatkin samanrotuisia

– anna koirallesi mahdollisuus elää hyvää turvallista elämää

– muista myös se, että kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan

– muista, että koiran hoitoon voi upota rahaa enemmän kuin arvaatkaan: ruoat, puruluut, lelut, vaatteet, perushoitotarvikkeet, yllättävät eläinlääkärikulut ja kaikki ne tavarat, joita koira voi tuhota hurjana pentuaikana tai muuten vain protestina

Koirastasi saat uskollisen ystävän, joka tervehtii sinua aina yhtä uskollisesti vaikka olisit poissa vain hetken…

Nämä ovat minulle itsestäänselvyyksiä, mutta haluan muistuttaa kaikkia teitä ketkä ovat hankkimassa omaa ihanaa koiranpentua, sillä nämä ovat aitoja pikkuterrierejä enemmän tai vähemmän. 

Varsinkin, jos olet eläinallerginen, niin tiedät silloin koirasi erikoisuuden. Vaikka  koirastasi ei kasvatus- tai näyttelykoiraa kasvaisikaan, niin koirasi sopii juuri Sinulle.

 

 Linkkejä muille AHT- sivuille